Mennään metsään!

Syksy on yksi lempivuodenajoistani - kevään, kesän ja talven ohella...

Syksyn tuoksu kutsuu metsään. Kulkiessa katse tähyilee tiiviisti alaspäin. Sydän sykähtää, kun yks kaks, ihan jalan vieressä, huomaa keltaisen aarteen. Ja sitten niitä on joka puolella!

Metsässä mieli rauhoittuu. Tutkimusten mukaan myös sydämen syke ja verenpaine laskevat, myös lihasjännitys vähenee.

Japanissa terveysmetsät ovat jo hyvin yleisiä ja esim. Sipoon terveyskeskus on järjestänyt terveyskävelyitä esimerkiksi diabeetikoille ja mielenterveyskuntoutujille (Yle Uutiset 5.4.2017).

Kokeakseen metsän tunnelmaa, ei tarvitse lähteä korpeen. Läheltä saattaa löytyä pieni sammalmättäikkö, hopeisen jäkälän peitossa oleva kallio tai kaunis nuori koivikko. Tuoksut, äänet ja värit ovat osa elämystä.

Moni pelkää metsää. Minulle metsä oli lapsena leikkipaikka, joka vieläkin tulee uniini. Teininä vieraannuin metsästä ja kun keski-ikäisenä aloin jälleen kiinnostua marjastamisesta ja metsässä liikkumisesta, oli se aluksi pelottavaa. Mitä pelkäsin, ihmistä vai eläintä? En tiedä.

Nyt metsään on pakko päästä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä suurempi vaikutus metsällä on. Siellä pääsee pakoon melua ja hälinää.  Ulkomaan matkan jälkeen sielu rauhoittuu, kun pääsee luontoon.

Sienihulluuden ja rakkauden metsään olen perinyt jo edesmenneeltä äidiltäni. Viimeisinä vuosinaan hän sairasti Alzheimerin tautia ja liikkuminen oli vaikeaa huimauksen vuoksi. Joka syksy lähdimme kuitenkin sieniretkelle. Leveällä metsäpolulla pystyi kulkemaan rollaattorin kanssa. Äiti istui sieniveitsen ja korin kanssa odottamassa, kun loikin polun molemin puolin sieniä etsimässä.

Kun hän sai käteensä mahtavan tatin tai pienen napakan karvarouksun, oli ilo aina suuri. Tottuneesti ja tarkasti hän puhdisti sienet, ja myöhemmin kotona esitteli niitä ylpeänä epäuskoisille kotihoidon hoitajille. Kun hän kertoi olleensa sienessä, menivät puheet yleensä Alzheimerin piikkiin...

Sairaudesta, kivuista ja väsymyksestä huolimatta äidillä oli rohkeutta ja innostusta lähteä retkellemme. Minun täytyi luonnollisesti suunnitella reissu hyvin, varmistaa alueen turvallisuus rollaattorilla liikkumisen kannalta ja seurata äidin jaksamista. Joskus oli hieman haastetta järjestellä omat aikataulut sopivaksi juuri silloin, kun sekä sää että äidin vointi osuivat kohdalleen.

Onnistuneen metsäretken ja kenties vielä pienen sienisaaliin jälkeen olimme onnellisia.