Käy ihan työstä...

Moni muistisairas tai yksinäinen vanhus viettää päivät pitkät yksin kotonaan, mutta kynnys ostaa mummolle "juttuseuraa" on monilla vielä aika korkealla. Sitä ei ehkä edes mielletä työksi, josta voi maksaa ja saada rahoilleen vastinetta.

Olen opiskellut sekä lähi- että muistihoitajaksi ja sovellan tietotaitoani päivittäin erilaisten asiakkaiden kanssa työskennessäni. On tärkeää tutustua asiakkaan historiaan, hänen elämäänsä ja kiinnostuksen kohteisiinsa. Muistisairauden myötä moni asia unohtuu osittain myös siksi, että henkilö viettää päivät yksin vailla juttuseuraa. Kenen kanssa muistella, kenen kanssa nauraa?

Kuka tahansa tylsistyy, jos päivät seuraavat toistaan samanlaisina, ilman virikkeitä, kokemuksia, iloisia ja surullisiakin hetkiä. Muistisairaalla elämän kirjo valitettavasti vähenee pikkuhiljaa, tutut asiat ja ihmiset muuttuvat vieraiksi. Läheisistä saattaa tuntua, että hän on muuttunut eri ihmiseksi, hän saattaa puhua ja toimia oudosti. Silti siellä alla on se sama ihminen, joka saattaa pilkahtaa esiin yllävissä tilanteissa...

Jokainen asiakas on kohdattava eri tavalla ja siihen on valmistauduttava etukäteen. Tunnin, parin työskentely esimerkiksi muistisairaan kanssa käy ihan täydestä työstä, sillä täydellinen läsnäolo on välttämätöntä. En voi olla hajamielinen enkä vilkuilla kännykkää. Vaikka asiakas ei esimerkiksi pysty tuottamaan järkeviä lauseita, pyrin pitämään yllä mukavaa "keskustelua" kuin kenen tahansa tuttavan kanssa. Joskus aivan hämmästyn, miten yks kaks me naurammekin samalle vitsille, hetken ajan olemme täysin samalla aaltopituudella.

Jollekin tärkeä hetki on yhdessä keitetyt kahvit ja pöydän kattaminen - osallistuminen virkistää! Toinen rakastaa kukkia, taidetta ja värejä, kolmas tykkää autoajeluista. Luonnollisesti ulkoilu virkistää, kaupungilla voi kohdata naapureita ja vanhoja ystäviä - eräs asiakas tervehtii varmuuden vuoksi kaikki vastaantulevia, ihan vain varmuuden vuoksi kun ei enää heitä muuten tunnista :)

Joskus muistisairauden edetessä henkilö muuttuu hiljaiseksi, oma-aloitteinen juttelu, kuten muukin omatimisuus vähenee. Näissäkin tilanteissa voin aktivoida asiakasta esimerkiksi musiikin tai valokuvien avulla. Moni muistisairas muistelee mielellään omaa lapsuuttaan ja vanhempiaan vaikka muuta jutun juurta ei enää löydy. Laulaminen ja runot sekä lorut ovat myös tärkeitä.

Tässä työssä parasta tulosta tuo heittäytyminen asiakkaan maailmaan. En olisi koskaan uskonut, että nykyisin löydän itseni kaupungilta, keskellä kirkasta päivää, laulamassa yhdessä asiakkaan kanssa "Oi niitä aikoja"...